Teksti ja kuva: Hilkka Kotkamaa
Boris ja Zoja Jartseva olivat Neuvostoliiton vakoojia Suomessa, mutta miksi heidät tunnetaan heikosti ja heistä ei löydy juuri dokumentteja? Tätä ryhtyi tutkimaan kirjailija Martti Backman luullen, ettei heistä pysty kirjoittamaan mitään, ei ainakaan kirjaa. Toisin kävi. Nyt valmiina on tiedon palasista koottu verevä ja jännittäväkin tarina pariskunnasta, jossa pääosaan nousee Zoja-rouva.
30-luvun loppupuolelle asti oli suomalaisiin yritetty vaikuttaa paikallisten kommunistien välityksellä. Tulosta ei tahtonut syntyä, joten Kremlissä päätettiin muuttaa linjaa. Neuvostoliitto pystyi pehmentämään suomalaisen myötämielisyyttä lähettämällä agentteja vaikuttamaan suoraan kohdemaan korkeimpiin päättäjiin ja sotilashenkilöihin ja ohjailemaan heidän politiikkaansa. Vakooja Boris Jartsev tuli Helsinkiin 1938 lähetystösihteerin nimikkeellä tunnustelemaan voisiko sota maiden välillä estää. Zoja-vaimon peitetehtävän nimike oli hämäyksen vuoksi matkatoimisto Inturistin hoitaja.
Tehtävä Suomessa edellytti työtä fasismin lyömiseksi ja neuvostovihamielisen, saksalaisystävällisen ulkopolitiikan kääntämiseksi, ennen kuin suursota syttyy. Albertinkadun ja Bulevardin kulmassa oli Neuvostoliiton lähetystö Aleksanterin teatteria vinosti vastapäätä. Tiedustelun lähettäjä oli NKVD, kirjainyhdistelmä, joka sai jokaisen venäläisen veren hyytymään.
Evästykseksi Salin oli sanonut, että vakoojan sielun pitää olla ”myrkyn ja sapen kyllästämä, eikä hän saa uskoa kehenkään”.
Mutta miten kertoa suomalaisille, että Neuvostoliitto haluaa suojata Pietaria ja se pelkää että Suomen kautta voi sen kanssa liittoutunut Natsi-Saksa hyökätä Neuvostoliittoon? Jartsevin kysymys hallitukselle oli, miten Suomi aikoo suhtautua Saksan aikeisiin. Neuvostoliitto halusi tehdä salaisia tarjouksia yhteistyöstä ja kauppasuhteista Suomen kanssa, mikäli toiminta Saksan kanssa loppuisi, eli miten talvisota voitaisiin estää.
Turvallisuustakuita eivät suomalaiset voineet neuvostoliittolaisille antaa, joten Jartsevin esittämä tarjous hylättiin. Toisen maailmansodan sytyttyä edullista tarjousta muisteltiin kaiholla.
Boris ja Zoja raportoivat huolestuneena Moskovaan Suomen haluttomuutta sopimukseen ja nousevasta kansalliskiihkosta. Suomi uskoi vielä armeijaansa ja ulkomailta tulevaan apuun. Talvisota painoi päälle. Vielä lokakuussa 1939 käytiin turvallisuusneuvotteluja, mutta marraskuun puolivälissä ne katkesivat. Zoja Jartseva määrättiin ajamaan alas NKVDn toimipiste Helsingissä. Puna-armeija on tulossa. Rouva uskoi, että talvisodasta on tulossa lyhyt, koska Suomeen saadaan pian edistyksellinen hallitus. Ystävä Hella Vuolijoki ei ollut yhtä toiveikas: ”Suojeluskunnat on täällä hyvin koulutettuja ja kiivaassa ryssänvihassa. Tulossa on murhenäytelmä”. Zojalla oli monta päätä käännettävänä Suomen politiikan huipulta. Yksi niistä oli CG Mannerheim!
Backmanin kirja yhdistää kiinnostavalla tavalla historian totuuksia sekä täyttää aukot päättelyllä ja mielikuvituksella. Hän oli kärpäsenä katossa, kun Neuvostoliiton lähettiläs, diplomaatti madam Aleksandra Kollontain, Zoja Jartseva ja Hella Vuolijoki pitivät teekutsut Tukholmassa toukokuussa 1942. Siellä nostetiin ainakin Sovietskoje Sampanjaskoje-malja! Ja puheenaiheena on naisilla vallankumous ja rakkaus sekä miten julmasti Stalin kohteli näitä hurmaavia miehiä.
Kirjassa selvitetään perusteellisesti sitä ihmettä, että Suomi ainoana Neuvostoliiton itäisen rajan maana vältti miehityksen. Siinä oli osallisena onnistunut vakoilu, mutta myös se ettei Saksan rinnalla taistellut Suomi innostunut juurikaan natsi-ideologiasta. Mannerheim ymmärsi venäläistä kulttuuria ja ajatustapaa, mutta ei onneksemme kiehunut ryssänvihassa. Hän ei halunnut esim. Suomen osallistuvan Leningradin piiritykseen eikä Muurmannin radan katkaisuun. Stalin arvosti Mannerheimiä.
Neuvostoliitto oli sodan voittajia, mutta stalinistisen järjestelmän jäykkä talous ei pystynyt nostamaan neuvostoihmisiä sodan raunioista. Voittoisa kansa eli lohduttomassa köyhyydessä. Kylmä sota ja kansannousut olivat ongelmana. Miehitetyt Itä-Euroopan maat olivat taloudellisia riippakiviä ja Itä-Saksan talouskaaoksen vuoksi parhaat voimat valuivat Länsi-Saksaan.
Zoja Jarutsevan komennus lännessä loppui ja hänet määrättiin pahamaineisen rankaisuleirin varajohtajiksi Vorkutaan. Sitä ennen Boris Jarutsev oli ammuttu. Vähitellen ajat muuttuivat Neuvostoliitossakin. Zoja Jarutseva ehti luoda vielä kirjailijauran neuvostopropagandaa pursuilevien lasten- ja nuortenkirjojen kirjoittajana.
Suomi oli toisen maailmansodan ainoa valtio, jota Neuvostoliitto länsirajallaan ei miehittänyt. Siihen löytyy historiallisia syitä mm. Backamnin kirjasta Stalinin vakoojatar Suomessa – Tapaus Jartseva
